maanantai 12. joulukuuta 2016

TOIMINTAYMPÄRISTÖ-OSAAMISTA: YRITTÄJYYSKASVATUKSESTA

MITÄ YRITTÄJYYSKASVATUS ON ?

Opetushallituksen julkaisun Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat (2009) alkulehdillä määritellään yrittäjyyttä ja yrittäjyyskasvatusta:

"Yrittäjyys on yksilön kykyä muuttaa ideat toiminnaksi. Se sisältää luovuuden, innovaatiokyvyn ja riskinoton, samoin kuin kyvyn suunnitella ja johtaa toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Nämä ominaisuudet tukevat yksilön jokapäiväistä elämää, koulutuksessa, työssä, vapaa aikana ja muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Näitä ominaisuuksia tarvitaan yritystoiminnassa, mutta ne lisäävät myös työntekijän tietoisuutta työstään ja auttavat tarttumaan mahdollisuuksiin.


Yrittäjyyskasvatuksella tarkoitetaan pääasiassa opetushallinnon alalla tehtävää laaja-alaista työtä yrittäjyyden vahvistamiseksi. Yrittäjyyskasvatusta tekevät ja toimintaa tukevat myös useat työelämätahot ja järjestöt. Käytännön toimenpiteiden tavoitteena ovat myönteisten asenteiden lisääminen, yrittäjyyteen liittyvien tietojen ja taitojen kehittäminen, uuden yrittäjyyden aikaansaaminen, yrittäjien ja yrityksissä olevan henkilöstön osaamisen kehittäminen sekä yrittäjämäinen toimintatapa työpaikoilla ja kaikessa muussakin toiminnassa. Yrittäjyyskasvatus perustuu elinikäiseen oppimiseen ja verkostomaiseen toimintatapaan".

Otan tähän mukaan kuvan tuoreesta Pohjois-Pohjanmaan yrittäjyysstrategiasta ja toimintaohjelmasta vuosille 2016-2020. Se avaa tulevaisuuden yrittäjyys- ja työelämätaitojen osaamistavoitteita, joissa koulutuksen täytyy alla mukana.

Tulevaisuuden yrittäjyys- ja työelämätaidot.

  Euroopankomission Yrittäjyys 2020 -toimintasuunnitelmassa ja koulutuksen uudelleenajattelua koskevassa tiedonannossa korostetaan, että yrittäjyyskasvatus on sisällytettävä kaikkiin koulutuksen aloihin, myös epäviralliseen oppimiseen. Yrittäjyyskasvatuksessa on tarkoitus kehittää kaikkiin elämänalueisiin sovellettavia yleisiä taitoja eikä pelkästään oppia, miten liiketoimintaa harjoitetaan. Siihen sisältyvät kaikki oppimisen, koulutuksen ja valmennuksen muodot, joilla edistetään yrittäjähenkeä, yrittäjän taitoja ja yrittäjyyttä riippumatta siitä, onko toiminnalla kaupallinen tavoite. Jokaisen oppilaan ja opiskelijan olisi saatava vähintään yksi kokemus yrityksessä tapahtuvasta työharjoittelusta tai yhteistyöstä   
Lähde: Yrittäjyyskasvatus. Kouluttajan opas. Guide_Entrepreneurship Education_2014_FI-1.pdf.


Teen tämän osion opinnoistani koostamalla muistiota tänne blogiin yrittäjyyskasvatuksesta perus- ja ammatillisessa koulutuksessa  sopimuksen mukaan. Jaan tehtävän kolmeen osaan: tämä on johdanto ja kokoan sen lisäksi omat osiot sekä yrittäjyyskasvatuksesta peruskoulutuksessa, lukiossa  ja ammatillisessa koulutuksessa.

Sopimus oma-ohjaajan kanssa.

Yrittäjyyskasvatus on
  • myönteistä ja yritteliästä asennetta tulevaisuuteen
  • yhdessä tekemistä, kokeilemista, kokemista ja oppimista
  • mahdollisuuksien havaitsemista ja rohkeaa toimijuutta
  • työelämä- ja tiimityötaitoja ja itsensä johtamista
  • yhteistyötä, verkostojen rakentamista ja hyödyntämistä
  • uuden liiketoiminnan aikaansaamista ja kestävää yrittäjyyttä
Lähde: Nuoret tekevät tulevaisuuden. Pohjois-Pohjanmaan yrittäjyyskasvatuksen strategia ja toimintaohjelma 2016-2020. 

Yrittäjyyskasvatuksen strategiaa on laadittu EU-laajuisesti 2012. Tätä nyt toteutetaan. Strategian tavoitteista ja suuntaviivoista voi lukea sivuilta ja sivuille linkitetystä julkaisusta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.