perjantai 28. lokakuuta 2016

ORIENTAATIO TOIMINTAYMPÄRISTÖIHIN

Suunnittelen tutustumisia tässä samalla kun teen ohjausosaamisen moduulia. Tsekkasin viimekeväisen vierailuni muistiinpanoja Te-palveluissa aamusilmillä. Sovin tapaamisen toisen asteen opon kanssa ja suunnittelen vierailua lukion opojen luokse. Te-palveluiden vierailu oli viime kevänä nopea, kiireinen, mutta avartava. Nyt kirjoitan muistiinpanoista selvempiä.

Muistiinpanot voisivat olla parempiakin.



Samalla silmiini osuu aamun lehdestä mielipide. Puhutaan henkilökohtaistamisesta ja toimintakyvystä. Enää ei ole aivan varma kuinka tosissaan ja missä kontekstissa. Joka tapauksessa mielipidekirjoitus vahvisti käyntistä saamani käsityksen: vain omatoimisuus ja aktiivisuus voivat  johtaa johonkin, hallinnolliset palvelut TE-nimisinä ovat varmaankin hyviä.  Mutta rajallisia ja jähmeitä. Tutustun lisää.



HS 27.10.2017

OHJAUSTEORIOIDEN TOIMINNALLISUUS

Nyt olen kokeillut kognitiivista uraohjausteoriaa käytännössä. Olen suunnitellut ja toteuttanut ryhmäohjauksen Borgenin  mallilla.  Mielenkiintoista on peilata tekemäänsä  teorioihin ja löytää teorioiden elementit vaikkei niitä niin ajatellutkaan. Tämä varmaan tavoite: luonteva ja joustava käyttö. Vielä jokunen harjoitus tekemättä ja yksi video. Olen ottanut videointiin taukoa, on muutettu huonetta ja taloa ja mietin taas minne pölykapselin päälle ipadin asetan ja mitä siitä näkyy. Työ jatkuu.




maanantai 17. lokakuuta 2016

OHJAUS- JA URAOHJAUSOSAAMISEN HIGH WAY

Työstän  20 op:n kokonaisuutta yhtä aikaa joka päästä. Tehtävää on, vaikka asia on tuttu. On ohjetta siellä ja ohjetta täällä. Olen tehnyt toimivan aikataulun, katson sitä tämän tästä.

Tutustun teorioihin ja sovellan käytäntöön, sovellan ja peilaan teorioihin. Osaan raportoida, vaan tulee liukuhihnaltakin jo. Ohjausvideot, hauska ja nautinnollinen tapahtuma. Onneksi huumori riittää. Katselut vielä edessä, litterointi tehdään ihan vaan mekaanisesti. Ohjausteorioiden  kokeilu avaa taiteilua ohjauksen ja terapioiden välimaastossa ja huomaan: on erityisen tarkkaa pysytellä omassa roolissaan.  Teen suunnitelmia ryhmäohjaustilanteisiin ja teen vaan  samalla työtäni: ohjauksia, uraverstaita. Sisällöt linkittyvät ja olen siitä mielissäni. Missä välissä ehtisi lukea mielenkiintoisia materiaaleja, antaisi eväitä moneen tilanteeseen. Haluaisi oikein pysähtyä ja ymmärrän nyt niitä, joiden tavoitteena on opiskella rauhassa opintovapaalla. Itse en hoksannut. Aikataulutus on aika kova ja huomaan, että 60 op on kova urakka. Saan tehtäviä palautettua. Olen motivoitunut. Teen työtä kahdessa tiimissä ja verkkokokoukset eivät koskaan mene putkeen. Ehkä jo keväällä kaikkien äänet kuuluvat, materiaalit löytyvät. Saamme kuitenkin aina päätökset aikaan ja sehän on tavoite.  Työstän eri välineillä ja palautan tehtäviä eri kanaviin:
  • teen ohjauksistani ohjausvideoita
  • työstän ohjausvideoiden litterointeja ja analyysejä
  • pyydän ohjattaviltani arviointeja ja kollegoiltani palautteita
  • testaan ohjausteorioita käytännössä ja raportoin niistä
  • teen oman teoriani materiaalia tiimissäni
  • suunnittelen ryhmäohjausta
  • lueskelen monikulttuurisen ohjauksen kompetensseista
Ja samalla valmistaudun seuraavaan moduuliin verkostoitumisvaateisiin, sovin tapaamisia kouluihin ja hyödynnän oman ohjaajani ahot-ehdotuksia.  Näin vapaajakson alkajaisiksi.